Etusivu > Miksi Tuntinetti? > Tiedonantovelvollisuus

Rakennusalan tiedonantovelvollisuus

Heinäkuun alussa 2014 astui voimaan uusi rakennusurakoita ja työntekijöitä koskeva tiedonantovelvollisuus. Muutoksen myötä erityisesti rakennusurakoitsijoiden on toimitettava aiempaa enemmän tietoja Verohallintoon. Tiedonantovelvollisuus koskee lisäksi rakennustyön tilaajia, myös taloyhtiöitä sekä rajoitetusti kotitalouksia.

Tiedonantovelvollisuus jakautuu kahteen osaan: urakkatietoihin ja työntekijätietoihin. Urakkatiedot on toimitettava kaikista arvonlisäverolain mukaisista rakentamispalveluista. Työntekijätiedot taas on annettava niin sanotulla yhteisellä työmaalla tehdystä työstä (ks. kohta ”Mistä töistä työntekijätiedot on toimitettava”).

Useimmiten rakennusurakoitsijoita koskee vain jälkimmäinen eli työntekijätietoihin liittyvä tiedonantovelvollisuus, jonka täyttämistä Tuntinetin työajanseurantaratkaisu helpottaa huomattavasti.

Kenen vastuulla on toimittaa tiedot

Rakennustyön tilaaja, yleensä rakennuttaja, on velvollinen toimittamaan rakennusurakkaa koskevat tiedot Verohallintoon. Työntekijätietojen toimittamisesta on vastuussa rakennustyömaan niin sanottu päätoteuttaja, eli joko rakennuttaja, rakennuttajan nimeämä pääurakoitsija tai työmaalla pääasiallista määräysvaltaa käyttävä työnantaja.

Päätoteuttajan on pidettävä luetteloa kaikista rakennustyömaalla työskentelevistä henkilöistä, myös muista kuin omista työntekijöistään. Luettelon on oltava ajantasainen ja helposti viranomaisten tarkastettavissa. Työmaalla työskentelevien henkilöiden on myös pidettävä näkyvillä kuvallista tunnistetta, jossa on oltava veronumerorekisteriin täsmäävä veronumero.

Työmaalla toimivien aliurakoitsijoiden on toimitettava tiedot kaikista työmaalla työskentelevistä työntekijöistään pääurakoitsijalle, ja itsenäisten työnsuorittajien on toimitettava tiedot omalta osaltaan. Tiedot on toimitettava ennen työskentelyn aloittamista. Lisäksi mahdollisista muutoksista on ilmoitettava välittömästi pääurakoitsijalle.

Kaikkien työmaalla toimivien työnantajien – sekä pää- että aliurakoitsijoiden – on siis kyettävä pitämään kirjaa siitä, ketkä omista työntekijöistä ovat työskennelleet työmaalla, ja nämä tiedot on pystyttävä keräämään erikseen jokaiselta kuukaudelta.

Koskee myös taloyhtiöitä ja kotitalouksia

Taloyhtiö, joka tilaa rakennuspalveluita urakoitsijoilta, on lain edessä rakennuspalvelun tilaaja ja siksi vastuussa urakka- ja työntekijätietojen toimittamisesta. Rakennuspalveluihin lasketaan monet taloyhtiöiden usein tilaamat kunnostuspalvelut. Kohdassa ”Mistä töistä työntekijätiedot on toimitettava” kerrotaan tarkemmin, mitkä työt kuuluvat tiedonantovelvollisuuden piiriin.

Velvollisuuksien täyttämiseksi taloyhtiön kannattaa sopimuksia tehdessään sopia siitä, että urakoitsija toimii päätoteuttajana ja toimittaa työntekijätiedot taloyhtiön puolesta. Myös urakkatietojen toimittamisesta voidaan sopia, mutta vastuu kumppanin toiminnan valvomisesta jää luonnollisesti yhtiölle.

Ilmoitusvelvollisuus koskee myös kotitalouksia, mutta vain silloin kun teetetään rakennusluvan alaisia töitä. Ilmoitusmenettelyä on myös kevennetty; kotitalouksien on ilmoitettava tiedot vain kerran, eikä rakennustyömaalla työskenteleviltä vaadita kuvallisia henkilökortteja.

Mistä töistä työntekijätiedot on toimitettava

Työntekijätiedot on toimitettava Verohallintoon niin kutsutuilta yhteisiltä rakennustyömailta eli työmailta, joissa työskentelee ainakin kaksi eri työnantajaa tai itsenäistä työnsuorittajaa joko samanaikaisesti tai peräkkäin ja joissa tehdään valtioneuvoston asetuksessa määriteltyä rakennustyötä. Jos työmaalla työskentelee vain yhden yrityksen työntekijöitä, työntekijätietoja ei tarvitse toimittaa Verohallinnolle. Yleensä tilaajalla on silti velvollisuus toimittaa urakkatiedot Verohallinnolle.

Työntekijätiedot on toimitettava kaikista työmaalla työskentelevistä, myös niistä, jotka eivät tee varsinaista rakennustyötä (esim. siivoojat, vartijat, toimistotyöntekijät).

Työntekijätietoja ei tarvitse kuitenkaan toimittaa seuraavista töistä:

  • Tilapäinen tavaran toimittaminen
    Kun työmaalla kuljetetaan tavaraa harvemmin kuin kaksi kertaa kuussa kahden peräkkäisen kuukauden aikana, tietoja ei tarvitse toimittaa. Jos toimitukseen kuitenkin sisältyy rakennus- tai asennustyötä, ilmoitus on annettava.
  • Prosessin käynnissäpitoon liittyvät kunnossapitotyöt
    Esimerkiksi tuotantolaitosten laitteisiin liittyviä kunnossapitotöitä ja osien uusimista ei tarvitse ilmoittaa, jos niihin ei liity tuotantolaitokseen tai sen rakennelmiin kohdistuvaa korjausta, kunnossapitoa tai asennuksia.
  • Urakat joiden taloudellinen merkitys on vähäinen
    Työntekijätietoja ei tarvitse ilmoittaa, jos työmaan arvonlisäveroton kokonaisarvo on alle 15 000 euroa. Arvoon lasketaan mukaan pääurakka, mahdolliset aliurakat sekä peräkkäiset toisiinsa liittyvät urakat. Jos etukäteen ei tiedetä, että raja-arvo tulee ylittymään, ilmoitusvelvollisuus alkaa vasta siinä kuussa, jona ylitys tapahtuu.

Toimitettavat tiedot

Kuten edellä todettiin, Verohallintoon toimitettavat tiedot koostuvat kahdesta osasta, urakkatiedoista ja työntekijätiedoista. Urakkatietojen toimittaminen on tilaajan vastuulla, ja työntekijätiedot ovat yleensä pääurakoitsijan vastuulla. Eri työmaiden tiedot voi ilmoittaa samalla ilmoituksella, tai ilmoituksia voi antaa erikseen.

Urakkatiedot koostuvat neljästä osasta:

  • Ilmoitusvelvollisen tiedot: Ilmoitusvelvollisesta eli ilmoittajasta annetaan nimi, tunniste- ja yhteystiedot.
  • Työmaan tiedot: Työmaasta ilmoitetaan tarvittavat tiedot työmaan tunnistamiseen, eli työmaa-avain ja/tai työmaan numero sekä osoitetiedot.
  • Urakoitsijan tiedot: Urakoitsijasta ilmoitetaan nimi -ja tunnistetiedot sekä yhteystiedot.
  • Urakan tiedot: Urakasta kerrotaan muun muassa urakkasumma kokonaisuudessaan sekä tietoja ennakkoon ja ilmoitusaikana laskutetuista ja maksetuista määristä, urakan alku- ja loppupäivämäärät sekä urakan tyyppi.

Työntekijätiedot

Työntekijätiedot toimitetaan vain henkilöistä, jotka ovat kohdekuukauden aikana työskennelleet työmaalla. Jos työntekijä ei jonain kuukautena työskentele työmaalla, hänen tietojaan ei ilmoiteta ollenkaan kyseisen kuukauden tiedoissa, vaikka hän työskentelisi siellä muina kuukausina.

Verohallintoon toimitettava ilmoitus sisältää seuraavat tiedot:

  • Ilmoitusvelvollisen tiedot: Ilmoitusvelvollisesta eli yleensä pääurakoitsijasta ilmoitetaan tunnistetiedot, kotivaltio, osoite- ja yhteystiedot sekä se, kenen urakoitsijana se toimii.
  • Työmaan tiedot: Työmaasta annetaan tunniste- ja osoitetiedot.
  • Yksityiskohtaiset tiedot jokaisesta työntekijästä:
    • Työntekijän yhteys- ja tunnistetiedot (tunnisteena käytetään henkilötunnusta tai veronumeroa ja syntymäaikaa)
    • Yhteystiedot
    • Vakuutustiedot
    • Työnantajan ja työsuhteen tiedot
    • Työmaalla työskentelyn tiedot (alkamispäivä, arvioitu päättymispäivä ja vapaaehtoisesti myös työskentelypäivien tai -tuntien lukumäärä).

Tietojen manuaalisessa käsittelyssä on helppo tehdä virheitä, ja olennaisia tietoja voi jäädä puuttumaan. Siksi kannattaa käyttää tarkoitukseen suunniteltua tuntikirjausohjelmistoa, jolla työmaalla työskentelevät ja heidän tekemänsä työtunnit on helppo kerätä talteen automaattisesti. Kun käytössä on Tuntinetti-ohjelmisto, tietojen kerääminen ja siirtäminen eteenpäin on helppoa (ks. Automaattinen työajanseuranta helpottaa rutiineja).

Milloin tiedot toimitetaan

Urakka- ja työntekijätiedot on annettava Verohallinnolle kuukausittain. Ilmoituksen toimittamiselle on aikaa kuukausi ja viisi päivää kohdekuukauden päättymisen jälkeen. Esimerkiksi tammikuun ilmoitus voidaan antaa välillä 1.tammikuuta - 5. maaliskuuta. Jos päivämäärä osuu viikonlopulle tai pyhäpäivään, määräpäivä siirtyy seuraavaan arkipäivään. Tietoja ei voi ilmoittaa etukäteen.

Velvollisuus työntekijätietojen antamiseen alkaa, kun yhteinen työmaa muodostuu. Jos etukäteen tiedetään, että työmaalla tulee työskentelemään useampi työnantaja, velvollisuus tietojen toimittamiseen alkaa heti, kun ensimmäinen työnantaja aloittaa työt työmaalla. Jos alun perin on suunniteltu, että työmaalla työskentelee vain yksi työnantaja, mutta tilanne muuttuu myöhemmin, tiedonantovelvollisuus alkaa siitä, kun työmaasta tulee yhteinen.

Tiedonantovelvollisuus päättyy, kun laskutus päättyy tai urakka luovutetaan tilaajalle.

Miten tiedot toimitetaan

Tiedot voi toimittaa Verohallintoon vain sähköisesti – joko sähköisellä lomakkeella suomi.fi-sivustolla tai Ilmoitin.fi-palvelun kautta. Yritykset ja yhteisöt tarvitsevat palveluihin kirjautumiseen Katso-tunnisteen, yksityishenkilöille riittävät verkkopankkitunnukset tai sirullinen henkilökortti.

Tuntinetti auttaa myös tietojen toimittamisessa verottajalle. Pää- ja aliurakoitsijat voivat siirtää tietoja Tuntinetistä Veronumero.fi -palveluun pääurakoitsijan jatkokäsiteltäväksi. Pääurakoitsija voi myös siirtää tiedot suoraan Tuntinetistä verottajalle ilmoitin.fi-palvelun avulla.

Automaattinen työajanseuranta helpottaa rutiineja

Ilmoitusvelvollisuuden täyttäminen tunnollisesti alusta asti on tärkeää. Jos tiedonantovelvollinen ei toimita kaikkia vaadittuja tietoja tai toimittaa tiedot virheellisesti, hänelle voidaan määrätä laiminlyöntimaksu, jonka suuruus on enimmillään 15 000 euroa.

Tiedonantovelvollisuus on helppo täyttää ajallaan ja täsmällisesti, kun apuna käytetään tarkoitukseen suunniteltua ohjelmistoa. Kun kulunvalvonta ja tuntikirjaukset on automatisoitu, on tarvittavien tietojen kerääminen ja toimittaminen helppoa sekä pää- että aliurakoitsijoille. Automaattisella työajanseurantaratkaisullamme velvoitteiden täyttäminen ei vaadi ylimääräistä työtä. Tarvittavat tiedot koostetaan järjestelmistä ja lähetetään Verohallintoon muutamalla napin painalluksella.